Syksyn 2021 kuulumisia

Olemme tänä syksynä saaneet monta uuttaa yhteistyökumppania. Hankkija lahjoitti meille omenapuu ”Pekan”, kaksi ”Mikael” mustaherukkapensasta, ”Maurin makeita” vadelmia, kuukausimansikkaa sekä multaa. Lapset olivat istutusprojektissa mukana innokkaina apureina. Yhdessä kasattiin myös koristekivet istutusten ympärille. Lokakuussa eskarilaiset veivät kiitokseksi piirustuksia Hankkijalle ja sovittiin, että yhteistyötä jatketaan – pääsemme keväällä koko porukka ihastelemaan mm. traktoreita Hankkijan pihalle!

 

 

Sekä eskarit että tulevat eskarit ovat vierailleet Salon uudessa Jukka Alangon liikennepuistossa. Ennen retkeä lauloimme Lasten liikennelaulua ja tutustuimme liikennemerkkeihin. Hieno paikka!

 

 

Saimme myös ikioman liikennepuiston, liikennemerkkejä ja muuta mukavaa takapihallemme, kun Salon Ammattiopiston rakennusmaalariopiskelijat maalasivat ne takapihan upouudelle asfaltille. Lopputulos oli todella onnistunut ja mieluinen kaikille. Innolla odotamme, minkälaisia yhteisiä projekteja tulevaisuus tuo tullessaan.

 

(kuva takapihalta)