Kyseleminen ja kokemukset ovat tärkeitä lapsille

Tällä viikolla olemme käyneet Ilolansalon kanssa yhteisessä iäkkäiden valtakunnallisessa ulkoilupäivässä. Tänne olivat tervetulleita myös lasten isovanhemmat.  Suurella porukalla aloitimme Ilolansalon sisäpihalta pienellä alkuveryttelyllä, jonka jälkeen pääsimme yhteiselle lenkille. Lenkin aikana hymyn iäkkäiden suupieliin toivat lasten ihmettelyt ja kysymykset niin luonnosta kuin maailmasta muutenkin.

Isommat lapset pyrkivät opettamaan muita ja kertomaan mitä itse asiasta tietävät, ja osa jotka eivät tiedä keksivät kyllä mielikuvituksen avulla mitä kaikkea se voisi olla. Hauskoja rupatteluja kuunnellen lenkki sujui vauhdilla. Lopuksi saimme mehua ja keksiä suorituksesta. Näistä kyselyistä ja ihmetyksistä ja selityksistä tulikin mieleen kertomisen ja vastauksien tärkeys lapsille. Lapsi ei opi uutta ilman että hänelle kerrotaan asioista, ja annetaan mahdollisuus kokeilla. Kyselyt ja ihmettelyt auttavat meitä aikuisia vastaamaan ja kertomaan asioista lapsille. Lapset ovat aidosti kiinnostuneita tietämään paljon asioita. He imevät kaiken tiedon mitä saavat ja havainnoivat ympäristöstään. Huomattuaan ihmetyksiä ympäristöstään, haluaa lapsi siihen vastauksen ja kyseleekin usein miksi? Vastauksen tulee olla totta, jotta lapsi saisi oikean kuvan maailmasta, kuten että puiden lehdet ovat keväisin ja kesäisin vihreät ja vaihtavat syksyisin väriä. Onkin tärkeää aikuisena muistaa, että olemme esimerkkinä lapsille. Käyttäydytään niin kuin haluaisimme lasten käyttäytyvän. Muistetaan kuitenkin myös vaatia lapsia tekemään itse asioita. Jos ei itse saa tehdä niin miten oppia?

Harva meistä aikuisistakaan oppii polkupyöräilemään pelkästään tiedon avulla miten niillä kuuluu polkupyöräillä. Kokemukset tuovat varmuutta, mutta myös epäonnistumiset ovat tärkeitä. Tärkeää on oppia, että vaikka epäonnistuu, niin uudelleen kun kokeilee ja sinnikkäästi harjoittelee, taito voidaan oppia. Oppiminen onkin toistoa, mitä useammin harjoitellaan ja toistetaan, sitä paremmaksi opitaan. Tarpeeksi monta kertaa kun polkupyörällä kaatuu, alkaa oppia aluksi pysymään pystyssä. Siitä pikkuhiljaa oppii liikkumaan polkupyörällä pitkiä matkoja.

Yhteiset pelisäännöt niin perheiden kuin kasvatushenkilökunnan välillä ovat tärkeitä.  Lasten vastaanottavainen mieli kaipaa todellisia vastauksia. Vastauksia ja tietoa joka on totta. Nämä tiedot ja taidot auttavat heitä aikuisena ja aikuiseksi kasvamisessa.  Vaikka ihmiskunta on jo keksinyt polkupyörän, tulee sen käyttö jokaisen itse opetella. Toisin sanoen, se tulee kuitenkin itse keksiä ja oivaltaa miten pyörää ajetaan. Autetaan siis yhdessä lapsia oppimaan ja oivaltamaan tätä maailmaa.